Köysistö -

Blogi

by Köysistö 0 Comments

12.12.2019

Kuvaus luomisesta ja sen metafysiikasta ( tai sitten kysymys on vain tekemisestä eikä pohdiskelusta, joten harava käteen ja hommiin ) .

Säveltäminen on sanatonta sielunmaiseman kuvausta. On turha sotkea runoutta ja lyriikkaa siihen. Teen ne mieluummin erikseen. Se on selkeämpää. Esimerkkinä, kun aikoinaan tein Suksarin talentin.  Kapinoiva sielunmaisema synnytti maalailevaa ja vapauttavaa melodiaa. Sen jälkeen aivot asettuivat verbaaliseen tilaan ja tykittivät vapaata riimiä, oivalluksia, punch lineja, satiiria ja tarinaa paperille mielikuvien säestyksellä. Jos molempiin pystyy onnistuneesti täysin yhtä aikaa, niin kyseessä on ihmemies ja ihmeellinen hetki. On niitäkin ollut. Se on vain harvinaista ja on turhauttavaa metsästää näitä ” ihmeitä ” koska ne tulevat, kun tulevat, jos tulevat. Parempi käydä vain työhön eikä odottaa taivaalta annettuja nerouden välähdyksiä. 

Työn kannalta on opettavaisempaa ja hauskempaa askarrella sanojen muoto säveliin tai päinvastoin saada sieluntila säveltämään jo sanoitettu runo valmiiksi. Joskus ” siansaksametodi”- improvisaatio tuottaa vahingonkaltaisessa mielentilassa näennäisesti valmiita biisejä, jotka järjellä hiotaan loppuun. Tuo alkukantainen pseudokieli, englannin ja esperanton sekasikiö pulpauttaa esiin etiäisiä siitä mitä lopullisella sanoituksella haetaan. Se muistuttaa unipuhetta, eräänlaista foneettista ja logopedista shamanismia, jota linqvistisesti yritän tajuta struktuurisempaan muotoon. Se muistuttaa pienen lapsen osoittavaa kieltä, kun sanat eivät riitä kuvailemaan tunnetta tai tilaa.  

Lopullisen tekstin muotoutuessa on tärkeää, ettei unohda tai hukkaa teoksen autenttista pohjatunnelmaa ja mielikuvien antamia suuntia, sitä mitä sydän ja sielu yritti alun perin kertoa kielellä, jota en osannut vielä tulkita ja kuunnella.  

Unisymbolin tai abstraktin jungmaisen arkkityypin kuvailu vaatii loitsumaista sanojen käyttöä. Laadukas runous ja oikeat sanavalinnat voivat assosioida nämä alitajunnan vaikeasti kuvattavissa olevat oudot kuvat ja fraktaalisymbolimaiset taideteokset takaisin arkitajuntaan. Tällöin voin kokea merkillisten muistojen äkillistä tulvaa menneistä ja tulevista elämistä ja kollektiivista samaistumista kaikkea yhdistävään luontoon, joka on ennen syntymää ja kuoleman jälkeen, ja kaiken unen ja elämän välissä, tässä ja nyt, perus arjenkin keskellä.  Ykseys.

Instrumentaalimusiikin tai klassisen musiikin säveltäminen on vapauttavaa, kun sävelten muoto on vapaa sanoituksista ja laulajasta (egosta). Samoin kuin runous yksinään on vapaata musiikillisista raameista. Tosin hyvä runo säveltää jo itse itseään.  Mikä vapaus ja mielikuvituksen tulva, kun kyseessä on maalaustaide tai piirtäminen; voi luottaa vain siveltimeen ja unohtaa itsensä meluhuvituksen vulvaan. On hyvä tehdä joskus myös jotain missä on aivan paska ja tuntea se kaunis iloa ja keveyttä tuottava hölmöys ja aivojen kipinöinti, kun oppii jotain uutta.   

 

Kaikki on taidetta ja taide on yhtä kuin väylä kuvata unet, alitajunta ja tiedostamaton tähän maailmaan. Uskon, että suurin osa luomastani musiikista ja muusta taiteesta ovat unohdettuja unia tai eräänlaisia näkyjä ja ennekuvia ja piilotettua kaikille yhteistä viisautta. Joskus ne ovat muistoja ja monesti myös pelottavassakin määrin toteutuneita enteitä. Unet ja luovuus vapautuvat, kun oppii näkemään itsensä lävitse eräänlaisena hahmonäytelmänä ja kehittyvien ja kuolevien persoonien kavalkadina. On syytä painottaa, että rationaalinen arjen kuvaus sellaisenaan, jopa inhorealistisesti, voi muuntua fenomenologisen pehmeäksi unenkaltaiseksi sanavirraksi mutta taitavien keinojen avulla voi luoda tyylin, jolla kerrotaan kuvailematta, arvostelematta ja tuomitsematta asiat niin kuin ne ovat. Näin teksti pääsee etiikan, moraalin ja kauneusihanteiden tuolle puolen ilman arvottavia käsitteitä ja sidonnaisuuksia, joita revin paskarekenä usein mukanani aivan turhaan.  

Haikuissa ja zen-runoissa on tällaisia ihailtavia piirteitä. Sanatonta viisautta sanoja käyttämällä. Miten tällainen on mahdollista? Sitä ei analyyttinen mieli voi koskaan täysin ymmärtää. Selittäminen ja käsittäminen ovat tämän mielen kerroksen peruskauraa mutta tunneperäinen solutasolla tapahtuva oivaltaminen jää kokematta pelkästään analyysia käyttämällä. Täytyy tehdä transsendenttinen hyppy oman koaninsa läpi järjettömyyteen ilman oman logiikkansa turvaverkkoja.  

Positiivinen ja tiedostettu dissosiaatio auttaa ymmärtämään kaiken olevan hahmojen, identiteettien ja minäkuvien kautta syntyviä ajatus- ja tarinavirtoja. Ne voivat inspiroida, voimaannuttaa tai kammeta psyykeen ahdistus- ja masennuskierteeseen. Ensin on ollut tärkeää tiedostaa, että elämä on pitkälti tiedostamatonta dissosiaatiota ja lähellä olevien asioiden etäännyttämistä. Jatkuvaa traumojen ja lukkojen käsittelyä. Kivuliaan elämän mittaisen prosessin jälkeen alkaa hidas parantuminen hengellisten harjoitusten avulla, jotka nekin voivat mennä mönkään länsimaalaistuneilla metodeilla. Meditaatio ja mindfullnes ovat usein pakokeinoja ja tuppaavat nostamaan itsen ongelmiensa ylle. Oireet helpottuvat mutta itse sairaus pysyy syvillä mielen juuristoissa. Itsellä ne sitä aluksi olivat. Eräänlaista harhautuneen psykogurun eskapismia todellisesta itsestään. Kun ottaa kipupisteet tarpeeksi lähelle sydäntään tapahtuu yllättävä käänne ja voi katsella tulehduksiaan sisältä käsin. Ymmärryksen puhaltaessa nyrkki aukeaa armollisemmin ja lempeämmin. Näin kaikesta tulee osa erään objektiivisen hahmon kasvutarinaa, josta voi päästä rennosti irti, sen jälkeen, kun se on kirjoitettu paperille tai sävelletty musiikiksi. Ensin on kuitenkin käytävä läpi dualismin aiheuttama täysin subjektiivinen Helvetti. Tuo polttava Samsaran pyörä.  Sen jälkeen voimmekin siirtyä seuraavaan tarinaan.

– Arto / Köysistö 

10. jouluk. 2019 

Leave a reply

Your email address will not be published.